Seik8
Murtomäen kupla jurnutti hitaasti ylämäkeä. Kolttola asui kaupungin ulkopuolella, korkean mäen päällä. Auto huokaisi raskaasti, kun se pääsi pihaan asti. Mäki oli ottanut sen voimille. Murtomäki oli parilla harppauksella oven luona ja painoi ovikelloa.
Oven avasi mustatukkainen, lyhyt mies. Hän katsoi uteliaana, melkein säikähtäneenä Murtomäkeä, joka oli päätään pidempi häntä. Melkoinen pari nämä kaksi hovimestaria. Todelliset majakka ja perävaunu, ajatteli Murtomäki.
- Sähkölaitokselta, päivää. Tulin tarkistamaan mittarilukemanne, aloitti Eino Murtomäki. Itsekseen hän tuumi, että sähkömittarinlukija olisi melko turvallinen valeasu, sillä nämä kaksi hovimestaria eivät ilmeisestikään olleet ylimmät ystävät. Siksipä he tuskin kertoisivat toisilleen uteliaasta mittarinlukijasta. Murtomäki otti lehtiönsä esiin ja astui sisään. Kolttola näytti hänelle mittarinpaikan. Oliko Kolttolan ilmeessä nähtävissä helpottuneisuutta? pohti Murtomäki. Pelkäsikö Kolttola, että joku muu tulisi? Miksi hän pelkäsi?
Murtomäki alkoi raapustaa numeroita lehtiöönsä. Kolttola seisoi tuppisuuna vieressä. Samalla, kun kirjoitti viimeisiä numeroita, Murtomäki mietti kuumeisesti, miten saisi keskustelun alkuun niin, ettei samalla paljastaisi olevansa utelias. Sitten hän keksi.
- Onko ollut sähköhuolia? hän kysyi. Syötti oli heitetty. Kolttola voisi tarttua siihen ja kenties alkaa kertoa eilisiltaisesta sähkökatkosta ja sitä myöten illan muista tapahtumista.
- Ei mitään ihmeellistä, kyllä täällä ovat sähköt pelanneet, vastasi Kolttola. Mitään muuta hän ei sitten sanonutkaan. Murtomäki oli ihmeissään. Eikö tästä miehestä saisi mitään irti? Mieshän oli oikea tuppisuu.
- Ei tainnut olla täällä eilen sähkökatkoa. Ajattelin vaan, kun keskustassa oli pieni sähkökatko eilen illalla, vihjaili Murtomäki ja yritti saada Kolttolan puhumaan.
- En tiedä, sillä olin illan töissä, vastasi Kolttola ykskantaan ja vaikeni.
Johan on hiljainen tapaus, ajatteli Murtomäki ärtyneenä. Hänelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin lähteä, sillä olisi näyttänyt oudolta, jos sähkölaitoksen mittarinlukija olisi vain jäänyt inttämään sähkökatkosta.
- Asiat ovat siis kunnossa, ei syytä huoleen, heitti Murtomäki lopuksi. Se oli viimeinen epätoivoinen yritys saada joku johtolanka. Hätkähtäisikö Kolttola näitä sanoja. Olivatko Kolttolan asiat kunnossa, vai oliko hänellä kenties syytä huoleen?
Kolttolan ilme ei kuitenkaan muuttunut vähääkään. Mitään sanomatta hän vain nyökkäsi ja veti oven kiinni Murtomäen jälkeen. Murtomäki ajeli kohti toimistoaan. Oliko Kolttola syyllinen? Oliko hän vohkinut rannerenkaan ja esittänyt syytöntä? Sähkökatkon aikana hän olisi helposti voinut piilottaa renkaan jonnekin ja hakea sen myöhemmin. Jos miehellä todella oli rikosrekisteri, olisi vain luonnollista, että tilaisuus olisi tehnyt hänestä jälleen varkaan.