Seik9
Varhain seuraavana aamuna Murtomäki saapui toimistoonsa. Heti kello kahdeksan hän soitti konstaapeli Paajaselle ja keskusteli tämän kanssa eilispäivän tutkimusretkistään.
- Onko tällä Kolttolalla olemassa rikosrekisteriä, tiedusteli hän Paajaselta.
- En osaa suoralta kädeltä vastata, mutta otetaan selvää. Soittelen sinulle siitä noin puolen tunnin kuluttua, eiköhän sen siihen mennessä saa selväksi, lupasi Paajanen.
Murtomäki oli kertonut Paajaselle, mitä oli tapahtunut Linnavallien kotona. Samoin sen, miten hän oli saanut paljon lisätietoa hovimestari Pakariselta ja kuinka Kolttola oli vaiennut kuin muuri. Nyt hän sulki puhelimen ja vetäisi takin ylleen. Hänen piti käydä palauttamassa lainakorut Niiniahon kultaseppäliikkeeseen. Niiniaho oli kunnon kansalainen, Murtomäki piti hänestä. Oli onni, että paikkakunnalla oli niin avulias mies kuin Niiniaho.
- Terve mieheen, huikkasi Murtomäki ovelta. Kultasepänliikkeen ovikello soi vielä loppusointuaan. Niiniaho ilmestyi takahuoneesta luuppi silmällään.
- Kas, Murtomäkihän se siinä! Tuliko kauppoja? laski Niiniaho leikkiä. Toki hän tiesi, millä asioilla Murtomäki oli ollut. Ei hän odottanutkaan, että Murtomäki olisi kauppoja saanut, mitä nyt kysyi ihan lämpimikseen.
- Eipä nyt kauppoja, mutta kostuinhan minä jotakin reissustani. Etsivä löytää, niinkuin sanotaan. Varsinkin etsivä Murtomäki! naurahti hän Niiniaholle vastaukseksi. - Kerrohan kuomaseni, tiedätkö mitään tästä Anne Linnavallin kadonneesta korusta? Olisi ehkä hyödyllistä tietää siitä jotakin?
- Minä henkilökohtaisesti en tiedä siitä kovin paljoa, mutta voin antaa sinulle erään nimen, joka tietää. Hän on keräilijä Forsblom. Tiedän sen, että Anne Linnavallin koru kuului johonkin sarjaan, mutta en enempää. Forsblom voi kertoa sinulle enemmän. En tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta hän on melko kuuluisa korukeräilijänä, valisti Niiniaho.